Pysäköinti

Finnconin lähistöllä on useita pysäköintipaikkoja, joista osa on maksullisia ja osa maksuttomia. Yliopiston alueella ei ole pahemmin tilaa säilyttää autoa (muutamat paikat on varattu pääosin esiintyjille ja myyjille), mutta aivan yliopiston vieressä on sekä Tullintorin, Tullin että Hämpin parkkihallit sekä kadunvarsipysäköintiä reilusti. Pysäköinti katujen varsilla on maksullista perjantaina klo 18 asti ja lauantaina klo 16 asti. Sunnuntaina katujen varsille pysäköiminen on maksutonta. Paikkoja löytyy myös Itsenäisyydenkadun pohjoispuolelta, Tammelan kaupunginosasta.

Noin kilometrin päässä tapahtuma-alueesta, Kalevan kaupunginosassa koilliseen yliopistosta, on katujen varsilla reilusti maksuttomia pysäköintipaikkoja. Nämä paikat ovat maksuttomia koko viikonlopun, myös perjantaina, joten auton pitempikin säilytys Kalevassa on mahdollista.